Ihminen soittaa viulua

Visiotyössä käytettyjen käsitteiden merkityksiä

Musiikkikoulutuksen visio 2030 -kirjan artikkeli 8.12.2020

Tulevaisuustaidot

Tulevaisuustaidoilla viitataan tässä yhteydessä eri koulutusaloja ja oppiainerajoja ylittäviin ja työelämän ajankohtaisista osaamisvaatimuksista nouseviin taitoihin. Näissä korostuvat mm. luovuus, kyky kriittiseen ajatteluun ja ongelmanratkaisuun, informaationlukutaito ja vuorovaikutustaidot.

Pedagoginen johtaminen

Pedagogisen johtamisen tavoitteena on laadukas opetustoiminta sekä hyvinvoiva työyhteisö. Pedagoginen johtaminen nojaa oppivaan organisaatioon, tiimeihin ja verkostoihin. Se on kokonaisvaltaista ihmisten, asioiden ja tietämyksen johtamista, joka hyödyntää ihmisten yhteisöllisyyttä, erilaisuutta ja innovatiivisuutta.

Työelämän metataidot

Työelämän metataidot ovat sellaisia työelämässä eteenpäin vieviä taitoja, jotka eivät suoraan liity oman ammatin ydinosaamiseen. Työelämän muuttuessa tarvitaan myös uutta osaamista. Tulevaisuudessa korostuvat metataidot, joita ovat esimerkiksi oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen, itsensä johtaminen ja yhteistyötaidot.

Tulevaisuuskestävyys

Tulevaisuuskestävyys musiikkikoulutuksessa on sitä, että sekä oppijoilla että opettajilla on edellytykset kohdata nopeasti muuttuva tulevaisuus ja ottaa osaa sen rakentamiseen. Tavoitteena on vahvistaa luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Tulevaisuuskestävä organisaatio ennakoi ja huolehtii siitä, että sillä on menestymiseen kulloinkin tarvittavat toimintaedellytykset.

Tulevaisuuskestävyys on enemmän kuin pelkästään taloudellista tai ympäristön hyvinvointia; siihen liittyvät myös inhimilliset tekijät. Tulevaisuuskestävyys riippuu kyvystä ja rohkeudesta uudistua.

Kestävä tulevaisuus

Kestävän tulevaisuuden rakentamisessa tarvitaan uudistavaa oppimista, joka muuttaa olemassaolomme perusteita –  ymmärrystämme ja käsityksiämme ihmisen ja luonnon keskinäisestä riippuvuudesta, hyvinvoinnin tekijöistä sekä talouden roolista maailmassamme ja päivittäisessä elämässämme.

Kestävän tulevaisuuden rakentaminen vaatii musiikkikoulutuksenkin toimijoilta pitkäjänteistä suunnittelua ja konkreettisia toimenpiteitä. Arjen valinnoilla on pienennettävä hiilijalanjälkeä merkittävästi.

Kestävyysosaaminen

Kyky soveltaa kestävän kehittämisen periaatteita omassa organisaatiossa ja henkilökohtaisesti, uudistuskyky, taito johtaa ja motivoida kestävää strategia- ja kehitystyötä henkilöstöä ja sidosryhmiä osallistavasti.

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Inhimillistä hyvinvointia edistävä myönteinen yhteiskunnallinen muutos, joka syntyy usean toimijan samaan tavoitteeseen tähtäävän työn tuloksena.

Paikallisen osaamisen synergiat

Paikallisten toimijoiden välinen avoin yhteistyö luo synergiaa eli yhteisvaikutusta ja taloudellista lisäarvoa, mutta edistää myös verkoston tuomaa yhteen hiileen puhaltamisen hyötyjä. Tällöin eri koulutusorganisaatioihin kertynyt kokemus ja osaaminen koituvat yhteiseksi eduksi. Mahdollisuudet paranevat ja  yhteistyötä tehostetaan.

Jatkuva/elinikäinen oppiminen

Jatkuvalla oppimisella vastataan tarpeeseen kehittää ja uudistaa osaamista elämän ja työuran eri vaiheissa. Tavoitteena on vastata työelämän muutoksista aiheutuviin osaamistarpeisiin. Osaamista kehittämällä tuetaan mielekkäitä työuria, hyvää työllisyyskehitystä, julkisen talouden tasapainoa sekä kilpailukykyä ja tuottavuutta. Elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan ajatusta siitä, että ihminen oppii uutta koko elämänsä ajan niin muodollisessa koulutuksessa, työuransa aikana kuin vapaa-ajallakin.

Elinikäisen oppimisen taitoja, kuten tiedon soveltamistaitoa ja oman osaamisen tunnistamista, on siis itsessään opeteltava ja opittuja asioita on kyettävä soveltamaan erilaisissa konteksteissa ja tilanteissa.

Saavutettavuus

Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä. Saavutettavuus musiikkikoulutuksessa tarkoittaa opetuksen ja oppimissisältöjen helppoa lähestyttävyyttä kaikille ihmisille. Saavutettavuutta voi myös ajatella näkökulmana, joka kiinnittää huomion ennen kaikkea erilaisiin käyttäjiin, heidän erilaisiin tilanteisiinsa, tarpeisiinsa ja mahdollisiin rajoitteisiinsa tai haasteisiinsa. Opetuksen saavutettavuus antaa kaikille opiskelijoille mahdollisuuden osallistua koulutukseen, kehittää itseään ja harrastaa mieluisia asioita.

Moninaisuus

Moninaisuuden huomioiminen on sitä, että ihmisen identiteettiin kuuluvia eroja kunnioitetaan turvallisessa ja myönteisessä ilmapiirissä. Jokainen tuntee itsensä  kunnioitetuksi ja tervetulleeksi sellaisena kuin on. On tärkeää, että jokainen kokee itsensä hyväksytyksi ja voi osallistua ilman pelkoa syrjinnästä.

Taide- ja kulttuurialalla moninaisuuteen liittyvät kysymykset myös siitä, millaisia rekrytointiperiaatteita organisaatiolla on, ja miten vähemmistöryhmien oma kulttuuri otetaan huomioon toiminnassa. Koulutustarjonnassa otetaan huomioon erilaisten ihmisten kiinnostuksen kohteet ja kokemukset. Musiikkikoulutuksessa eri musiikit ovat yhdenvertaisessa asemassa.

Osallisuus

Osallisuus on tunne kuuluvuudesta ja vaikuttamisen mahdollisuudesta. Sen toteutuminen mahdollisimman monelle edellyttää saavutettavuutta ja inklusiivisuutta, ja sen takaaminen vaatii yhteisöltä tai organisaatioilta sitoutumista ja työtä, mutta hyödyttää myös sitä itseään, kun suurempi joukko kokee voivansa toimia yhteiseksi hyväksi.

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä, kulttuurisesta tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.

Musiikkikoulutuksella on merkittävä rooli tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Koulutus tukee oppilaiden ja opiskelijoiden kehitystä tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja.