Keski-Helsingin musiikkiopisto, Resonaari ja Kallion musiikkikoulu syventävät hankkeen aikana rakenteellista yhteistyötään, joka voi johtaa jopa oppilaitosten yhdistymiseen. Oppilaitokset luovat pilotin aikana yhteisen strategisen suunnan, joka vastaa toimintaympäristön keskeisiin haasteisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin. Tavoitteena on parantaa resurssien, kuten tilojen ja pedagogisten toimintojen, hyödyntämistä. Lisäksi tavoitteena on tarttua muuttuvan toimintaympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä kehittää oppilaitosten toimintaa entistä kestävämmäksi ja vaikuttavammaksi.
Helsingin voimakas väestökehitys haastaa musiikkioppilaitosten tehtävää
Keski-Helsingin musiikkiopisto tarjoaa musiikin laajaa oppimäärää, Kallion musiikkikoulu musiikin yleistä oppimäärää, ja Resonaari keskittyy taiteen perusopetuksen erityisen tuen opetukseen. Oppilaitosten erilaiset painopisteet ja osaamisalueet täydentävät toisiaan, ja ne muodostavat vahvan pohjan yhteistyölle. Oppilaitoksissa on henkilöstöä yhteensä noin 80, ja oppilaita lähes 1300.
Oppilaitokset sijaitsevat lähekkäin Helsingin Kalliossa ja Kulosaaressa, mikä tekee niiden sijainnista väestökehityksen näkökulmasta ihanteellisen. Helsingissä lasten ja nuorten määrä kasvaa, ja samalla alueen kulttuurinen moninaisuus lisääntyy. Vaikka lasten ja nuorten määrä on alueella suuri, heidän vapaa-ajastaan käydään kuitenkin kovaa kilpailua lukuisten harrastus- ja ajanviettomahdollisuuksien vuoksi. Oppilaiden tavoittaminen edellyttää jatkossa entistä enemmän yksilöllisten oppimispolkujen kehittämistä, toiminnan laajentamista eri kohderyhmille, kuten maahanmuuttajille ja ikääntyneille, sekä helposti lähestyttäviä matalan kynnyksen ratkaisuja.
Muuttuva toimintaympäristö ohjaa kohti yhteistä visiota
Keski-Helsingin musiikkiopisto, Resonaari ja Kallion musiikkikoulu ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo pitkään, mutta nykyinen lyhytkestoisiin projekteihin perustuva toimintamalli ei enää vastaa tulevaisuuden tarpeisiin. Taloudelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset muutokset ohjaavat oppilaitoksia kohti strategisempaa ja pitkäjänteisempää yhteistyötä. Oppilaitokset selvittivät yhteistyön tiivistämisen mahdollisuuksia jo vuonna 2022 Cuporen selvityksessä Kohti unelmien musiikkioppilaitosta. Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeessa tuota pohjatyötä jatketaan ja viedään käytäntöön.

Oppilaitosten visiona on muodostaa yhteinen “Unelmien musiikkioppilaitos”, joka yhdistää kunkin oppilaitoksen vahvuudet ja osaamisalueet tavalla, joka edistää toiminnan saavutettavuutta, yhdenvertaisuutta ja inklusiivisuutta. Tulevaisuuden Unelmien musiikkioppilaitos tarjoaisi matalan kynnyksen toimintaa, taiteen perusopetusta, etsivää musiikkikasvatusta, asiantuntijapalveluita ja koulutusvientiä sekä erityisen tuen opetusta. Unelmien musiikkioppilaitos voisi laajentua tulevaisuudessa myös sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuurihyvinvoinnin kentille.
– Kolmen musiikkioppilaitoksen osaamisen yhdistäminen avaa mahdollisuuksia laajentaa palveluita uusille kohderyhmille ja kehittää uusia toimintamuotoja. Yhteistyö myös tukee henkilöstön ammatillista kehittymistä ja parantaa edellytyksiämme tarjota oppilaille laadukasta ja innovatiivista musiikkikasvatusta, kuvailee Keski-Helsingin musiikkiopiston rehtori Petri Aarnio oppilaitosten yhteistä tavoitetta.
Strategiaprosessi rakentaa pohjaa uudelle musiikkioppilaitokselle
Pilotissa käynnissä oleva strategiaprosessi ohjaa oppilaitokset käytännössä kohti tiiviimpää yhteistyötä tai mahdollista yhdistymistä. Prosessia fasilitoi johdon konsultti Janne Marniemi (Beat Next), jolla on vahva kokemus organisaatioiden strategia- ja muutosprosesseista sekä fuusioista. Strategiatyön keskiössä on oppilaitosten yhteisen tulevaisuuskuvan kirkastaminen, jossa määritellään Unelmien musiikkioppilaitoksen ydintehtävä ja pitkän aikavälin tavoitteet. Tämä visio, joka pohjautuu toimintaympäristön realiteetteihin ja muutoksiin, ohjaa oppilaitosten hallinnollista järjestäytymistä ja rakenteellista uudistumista. Strategiaprosessin aikana selvitetään myös mahdollisen yhdistymisen hallinnolliset, taloudelliset ja juridiset reunaehdot.
– Fasilitointiprosessi sai viime syksyn aikana lupaavan alun. Fasilitaattorimme Janne Marniemi on luonut keskustelulle turvallisen tilan sekä auttanut hahmottamaan prosessin askelmia. Tunnelma tähänastisissa tapaamisissa on ollut positiivisesti latautunut, kertoo Kallion musiikkikoulun apulaisrehtori Anu Kaukola yhteisestä strategiatyöstä.
Strategiatyön ohella oppilaitokset testaavat käytännön toimintamalleja, jotka pohjustavat yhteisen musiikkioppilaitoksen toimintaa. Opekaveri-toiminnassa kehitetään oppilaitosten opettajayhteisöjen välistä yhteistyötä, ja Musapartioiden avulla musiikkia viedään sinne, missä sitä ei ole saatavilla, kuten yksinäisille vanhuksille. Lisäksi matalan kynnyksen tapahtumissa musiikkia tuodaan uusille yleisöille ja edistetään musiikkioppilaitosten toiminnan saavutettavuutta.
Tiekartta vie strategian käytäntöön
Keväällä 2025 pilotti 1 etenee konkreettisen yhteistyön tiivistämisen tiekartan laatimiseen. Työn pohjalta laaditaan myös valtakunnallinen mallinnus oppilaitosten yhteistyön tiivistämisestä, joka toimii tukimateriaalina muille oppilaitoksille.
Pilotti 1:n etenemisestä kuullaan tarkemmin Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeen seuraavassa seminaarissa, joka järjestetään hybriditoteutuksena torstaina 8.5.2025 klo 12–15 Mikkelin musiikkiopistolla. Tervetuloa kuulolle!
Pilotti 1 taustaorganisaatiot tarkemmin
Keski-Helsingin musiikkiopisto
Keski-Helsingin musiikkiopisto on lasten ja nuorten musiikkiyhteisö. Yksilö- ja ryhmäopetuksessa yhdistyvät tavoitteellinen, lempeän määrätietoinen musiikin opiskelu ja luova ilmaisu. Päämääränä on oppilaan hyvä musiikkisuhde – mahdollisuus hankkia elämälle eväitä taiteellisen, taidollisen ja emotionaalisen kasvun kautta. Keski-Helsingin musiikkiopisto on lakisääteisen valtionosuuden ja Helsingin kaupungin toiminta-avustuksen piirissä. Opisto antaa taiteen perusopetuslain laajan oppimäärän mukaista opetusta. Oppilaitoksessa on noin 500 oppilasta ja henkilökunnan edustajia 25. Musiikkiopistoa ylläpitää Keski-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry ja opisto toimii osoitteessa Helsinginkatu 3-5.
Musiikkiopisto Resonaari
Resonaarin musiikkiopisto tarjoaa taiteen perusopetusta tehostettua, erityistä ja vaativaa tukea tarvitseville oppilaille laajan oppimäärän mukaisesti. Opistossa on noin 300 oppilasta ja henkilökunnan edustajia noin 16. Oppilaitos kuuluu valtionosuusjärjestelmän piiriin. Musiikkiopiston lisäksi Resonaarissa toimii asiantuntijakeskus, joka tekee kehittämistyötä, tarjoaa konsultaatioita ja koulutusta, toimii yhteishankkeissa eri toimijoiden kanssa sekä toimii yhdenvertaisuuden puolestapuhujana. Talossa toimii myös osatyökykyisten ammattiyhtye Resonaarigroup. Resonaari on osa HelsinkiMission toimintaa.
Kallion musiikkikoulu
Kallion musiikkikoulu on vuonna 1987 perustettu yksityinen kannatusyhdistyksen ylläpitämä musiikkikoulu Kallion ytimessä (Agricolankatu 4). Oppilaitos tarjoaa taiteen perusopetuksen yleistä ja laajaa oppimäärää kaikenikäisille. Oppilaitoksessa on oppilaita noin 480 ja henkilökuntaa 38, joista pääosa on sivutoimisia opettajia. Kallion Musiikkikouluun kuuluu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu sekä Kallion Bändikoulu. Kallion Musiikkikoulun toiminta perustuu ajatukselle, että musiikki kuuluu kaikille. Oppilaitos toteuttaa monipuolisesti hankkeita, joissa kehitetään matalan kynnyksen musiikin harrastamisen mahdollisuuksia. Kallion Musiikkikoulun toimii aktiivisesti myös kulttuurisen vanhustyön parissa.