Mahdollisuuksien musiikkipedagogiikka -erikoistumiskoulutuksessa syvennytään yksilöllisten opintopolkujen suunnitteluun, ryhmäopetuksen kehittämiseen ja monialaiseen yhteistyöhön. Samat teemat nousivat esiin myös Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeen tuoreessa Musiikkialan opettajuus muutoksessa: Musiikkipedagogien ja aineenopettajien näkemyksiä työelämätarpeista ja koulutuksen kehittämisestä -selvityksessä.
– Alustavat tutkimustulokset selvityksestä toivat ajankohtaista tietoa musiikkialan osaamistarpeista juuri samaan aikaan, kun Opetus- ja Kulttuuriministeriön erikoistumiskoulutusten rahoitushaku avautui, Kirsi Kaunismäki-Suhonen kertoo. Hän toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuuripalveluiden ja musiikin osaamisaluejohtajana ja on ollut mukana ideoimassa koulutusta.
Erikoistumiskoulutus on rakennettu musiikkikoulutusalalla toimivien ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Mukana ovat Metropolian, Turun, Savonian, Centrian, Jyväskylän, Tampereen ja Novian ammattikorkeakoulut. Metropolia toimii koulutusta koordinoivana kansallisena tahona.
– Erikoistumiskoulutus vastaa kentän esiin nostamiin tarpeisiin kehittämällä opettajien sensitiivisyyttä, inklusiivisuutta ja eettistä kestävyyttä sekä vahvistamalla valmiuksia yksilöllisten opintopolkujen suunnitteluun ja monialaisten ryhmäopetusmenetelmien hyödyntämiseen, Kaunismäki-Suhonen summaa.
– Koulutus mahdollistaa entistä paremman reagoinnin eritasoisten ja eri-ikäisten oppijoiden tarpeisiin ja tukee osaamisen monipuolistamista sekä päivittämistä musiikkikoulutusalalla, hän jatkaa.
Ammattikorkeakouluilla on omat opiskelijaryhmänsä, jotka kokoontuvat omiin lähipäiviinsä. Koulutuksen verkkoluennoilla ovat mukana kaikkien koulujen opiskelijat.
Musiikkikoulutusalan ammattikorkeakoulut ovat työskennelleet yhdessä aiemminkin Yhteisömuusikon erikoistumiskoulutuksen parissa, joka on jäänyt osaan korkeakouluista pysyväksi koulutukseksi. Yhteistyöstä on sekä järjestäjillä että opiskelijoilla hyviä kokemuksia.
– Yhteistyö alan ammattikorkeakoulujen kesken osoittaa kykyämme vastata nopeasti työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin ja hyödyntää tutkimustietoa koulutuksen kehittämisessä. On ilo olla mukana rakentamassa koulutusta, joka suuntautuu sekä nykyisiin että tulevaisuuden osaamistarpeisiin, Kaunismäki-Suhonen iloitsee.
Syksyllä 2026 alkava Mahdollisuuksien musiikkipedagogiikka -erikoistumiskoulutus on suunnattu musiikinopettajille ja musiikkipedagogeille, TPO-opettajille ja esiintyville muusikoille, jotka työskentelevät esimerkiksi kouluissa, musiikkioppilaitoksissa, varhaiskasvatuksessa tai yhteisömuusikkoina. Koulutuksen hakuaika on 1.4.–10.5.2026.
Lisätietoa koulutuksesta:
Turun ammattikorkeakoulu
Yrkehögskolan Novia

