Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri 2026–2029

Osatoteutuksesta lyhyesti

Mikkelin musiikkiopisto jatkaa hankkeen ensimmäisellä kaudella luodun yhteistyömallin jalostamista taiteen perusopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen välille.

Kokonaisuus vahvistaa Mikkelin musiikkiopiston, sen toiminta-alueen ja yhteistyökumppaneiden elinvoimaa kehittämällä käytännöllisen ja valtakunnallisesti sovellettavan toimintaohjelman.

Tavoitteena on rakentaa sujuvampia opintopolkuja, vahvistaa tiedolla johtamista ja parantaa musiikkikoulutuksen vaikuttavuuden arviointia. Lisäksi osatoteutuksessa perustetaan valtakunnallinen vertaisoppimisverkosto.

Toteuttaja

Mikkelin musiikkiopisto on vuonna 1960 perustettu taiteen perusopetuksen oppilaitos. Se tarjoaa laajan oppimäärän mukaista opetusta Mikkelissä, Juvalla, Kangasniemellä, Mäntyharjussa ja Hirvensalmella. Oppilaita on noin 900 ja henkilöstöä 40.

Syksystä 2022 lähtien musiikkiopisto on määrätietoisesti vahvistanut yhteistyöverkostojaan turvatakseen toimintansa elinvoimaisuuden. Yhteistyön kehittäminen on keskeinen osa vuosien 2024–2030 strategiaa. Musiikkiopisto oli mukana Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeen ensimmäisellä kaudella vuosina 2024–2026.

Lisätietoja

Marja Ikonen

Rehtori

Mikkelin musiikkiopisto

Jenni Peltoniemi

Hankekoordinaattori

Mikkelin musiikkiopisto