Koti / Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri

Kohti tulevaisuuskestävää musiikkikoulutusta

Musiikkialan koulutus kohti 2030-lukua: Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hanke vie Musiikkikoulutuksen visiossa tunnistettuja toimenpiteitä käytäntöön ja etsii kestäviä ratkaisuja kentän muutostarpeisiin yhdessä alan toimijoiden kanssa. Hankekokonaisuuden koordinoinnista vastaa Suomen konservatorioliitto. 

Yhteiskunnallinen murros haastaa musiikkioppilaitoksia uudistumaan

Suomen väestöllinen ja yhteiskunnallinen murros haastaa musiikkioppilaitosten toimintaa eri puolilla maata. Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hanke tarttuu kenttään vaikuttaviin keskeisiin kehityskulkuihin, kuten väestörakenteen muutokseen, saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen sekä muuttuviin osaamis- ja työelämätarpeisiin. Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hanke perustuu Musiikkikoulutuksen visio 2030 -työhön. Hankkeen tavoitteena on tukea kestävää muutosta ja vahvistaa musiikkikoulutuksen pitkän aikavälin tavoitteita kaikilla koulutusasteilla.

Hanketyö jakautuu kahdelle kaudelle

Hankkeen ensimmäinen kausi toteutettiin vuosina 2024–2026 Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoituksella. Säätiön myöntämän jatkorahoituksen ansiosta hanke jatkuu toisella kaudella vuosina 2026–2029.

Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri 2024–2026

Ensimmäinen hankekausi käynnistyi vuonna 2024 Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoituksella. Hankkeen kehittämistyö keskittyi kolmeen pilottiin. Niissä testattiin toimintamalleja, jotka vastaavat paikallisiin haasteisiin mutta skaalautuvat valtakunnallisesti.

Piloteissa oli mukana seitsemän organisaatiota, jotka edustivat musiikkikoulutuksen koko kaarta taiteen perusopetuksesta korkeakoulutukseen. Hankkeen päätösseminaari järjestettiin syyskuussa 2026.

Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri 2026–2029

Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittamassa jatkohankkeessa ensimmäisellä hankekaudella pilotoidut toimintamallit juurrutetaan pysyviksi käytännöiksi ja otetaan käyttöön valtakunnallisesti.

Hanke koostuu neljästä osatoteutuksesta, joissa on toteuttajina yhdeksän organisaatiota. Hanke käynnistyi syyskuussa 2026 ja jatkuu syyskuuhun 2029 saakka.

Käytännön työkaluja koko musiikkikoulutuskentälle

Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeessa kehitetään koko kentän käyttöön tukimateriaaleja, joita oppilaitokset voivat hyödyntää omassa kehittämistyössään. Materiaalit kootaan Musiikkikoulutuksen visio 2030 -sivuston materiaalipankkiin.

Hankkeen etenemistä seurataan kaikille avoimissa seminaareissa ja webinaareissa, jotka tarjoavat ajankohtaista tietoa, inspiraatiota ja vertaistukea eri koulutusasteiden toimijoille.