Neljä osatoteutusta vievät toimintamalleja käytäntöön
Musiikkikoulutuksen kehittäminen jatkuu Musiikkialan koulutus kohti 2030-lukua: Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeessa. Jane ja Aatos Erkon myöntämän jatkorahoituksen ansiosta hanke jatkuu vuosina 2026–2029. Hankekokonaisuuden koordinoinnista vastaa Suomen konservatorioliitto.
Toisella hankekaudella painopiste siirtyy mallien juurruttamiseen pysyviksi käytännöiksi valtakunnallisella tasolla. Tavoite on vahvistaa musiikkikoulutuskentän yhteistyötä, strategista johtamista ja oppilaitosten välistä verkostoitumista sekä lisätä koulutuksen järjestäjien ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä.
Hanke koostuu neljästä osatoteutuksesta, joissa on toteuttajina yhdeksän organisaatiota. Toteuttajat edustavat musiikkikoulutuksen koko kaarta taiteen perusopetuksesta korkeakoulutukseen ja musiikkialan työelämään. Laaja-alainen yhteistyö mahdollistaa kestävämpien ratkaisujen kehittämisen ja hyvien käytäntöjen jakamisen koko kentälle.

Osatoteutus 1: Yhteistyö ja vaikuttavuus vahvistamassa oppilaitoksen elinvoimaa
Mikkelin musiikkiopiston sekä sen toiminta-alueen ja yhteistyökumppaneiden elinvoimaa vahvistetaan kehittämällä käytännöllinen ja valtakunnallisesti sovellettava toimintaohjelma. Ohjelma rakennetaan ensimmäisellä hankekaudella syntyneiden verkostojen ja vaikuttavuusmallin pohjalta.

Osatoteutus 2: Musiikkialan opettajakoulutus 2030 – joustava ja yhtenäinen järjestelmä työelämän tarpeisiin
Ensimmäisellä hankekaudella tehdyssä selvityksessä tunnistetut opettajakoulutuksen kehittämistarpeet viedään konkreettiseen pilotointiin. Toteuttajina toimivat Centria-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto ja Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry.

Osatoteutus 3: Muutosjohtajuus ja jatkuva oppiminen
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian osatoteutuksessa luodaan ja vakiinnutetaan valtakunnallisesti saavutettava matalan kynnyksen johtamiskoulutusmalli koko kentän käyttöön. Malli kehitetään ensimmäisellä hankekaudella toteutetusta koulutuksesta saatujen palautteiden pohjalta.

Osatoteutus 4: Next Level – Kohti kansainvälistä musiikintekijyyttä koulutuksen ja työelämän yhteistyöllä
Osatoteutuksessa uudistetaan musiikintekijyysopintoja, vahvistetaan oppilaitosten työelämäyhteyksiä ja tuetaan opiskelijoiden kansainvälistymistä. Toteuttajina toimivat Turun konservatorio, Centria-ammattikorkeakoulu, Suomen Musiikintekijät, Suomen Musiikkikustantajat ja Teosto.
Tule mukaan
Musiikkikoulutuksen tulevaisuus luodaan nyt

