Kuvassa paneelikeskustelun moderaattori Petri Home sekä panelistit Marja Ikonen, Paula Turkkila ja Katriina Leppänen.
Helsingin Musiikkitalolla järjestetyssä Visiosta vaikuttavuuteen -seminaarissa 8.9.2026 tarkasteltiin musiikkikoulutuksen muuttuvaa toimintaympäristöä, Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeen ensimmäisen hankekauden oppeja sekä uuden kolmivuotisen hankevaiheen tavoitteita.
Päivän kantavana ajatuksena oli se, että tulevaisuuskestävyys ei synny yksittäisistä uudistuksista, vaan yhteistyön, jatkuvan oppimisen, kokeiluihin sallivan ilmapiirin ja vaikuttavuuden systemaattisesta vahvistamisesta.
Museoviraston pääjohtaja Kimmo Levä käsitteli keynote-puheenvuorossaan tulevaisuuden ennustamista ja toimintaympäristön muutosta. Levä esitteli VUCA-ajattelua (vaihtelevuus, epävarmuus, monimutkaisuus ja monitulkintaisuus) ja tarjosi esimerkkejä musiikkimaailmasta, jossa menestykseen vaikuttavat samanaikaisesti muun muassa algoritmit, sosiaalinen media, tekoäly, fanien käyttäytyminen ja puhdas sattuma.

Levän mukaan musiikkialalla ei enää riitä se, että kysyy miten alalle päästään, vaan on varauduttava työskentelemään ympäristössä, jossa säännöt muuttuvat jatkuvasti. Esimerkeiksi muutoksista Levä nosti esiin teknologian ja digitalisaation lisäksi väestön ikääntymisen, geopoliittiset jännitteet, ilmastonmuutoksen ja luovan sektorin mahdollisuudet. Esitys herätteli kuulijoita siihen, että tulevaisuuden ammattilaiset tulevat työskentelemään myös sellaisilla työkaluilla, joista emme ole vielä tänä päivänä kuulleetkaan.
Levän viesti musiikkikoulutuksen tulevaisuuden vastaanottamiseen oli hyvinkin käytännöllinen: tarvitaan monipuolista osaamista, valmiuksia soveltaa sitä uusiin tilanteisiin ja kykyä tunnistaa mahdollisuuksia uhkien rinnalla.
Ensimmäisen hankekauden opit koottiin yhteiseksi työkalupakiksi
Intolead Oy:n toimitusjohtaja Petri Home esitteli Musiikkikoulutuksen tulevaisuuden työkirjan, joka julkaistiin seminaarissa ja jonka tarkoituksena on tarjota Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeen opit ja kokemukset avuksi musiikkioppilaitosten käytännön kehittämistyöhön.
Työkirja kokoaa yhteen erilaisissa toimintaympäristöissä toteutettujen pilottien kokemuksia, havaintoja sekä konkreettisia kehittämisen työkaluja ja sen viisi keskeistä teesiä ovat yhteistyö, kokeilut, yhdessä oppiminen, vaikuttavuus ja mahdollistava johtaminen. Ajatuksena on edetä rajatusta kokeilusta havainnointiin, kehittämiseen ja opittujen asioiden jakamiseen.

Kehitystyössä olennaista ei ole täydellisten toimintamallien rakentaminen heti, vaan oppiminen ja mallien kehittäminen käytännön kokemusten perusteella.
Työkirjassa avataan pilottien eri vaiheita ja niiden hyödyntämiä työkaluja. Esimerkiksi pilotti 1:ssä Kallion Musiikkikoulu, Keski-Helsingin Musiikkiopisto ja Musiikkiopisto Resonaari tavoittelivat yhdistymistä Unelmien musiikkioppilaitokseksi. Joukko pilotoi erilaisia osallistamisen, viestinnän ja vuorovaikutuksen sekä päätöksenteon työkaluja, kuten Opekaveri-toimintaa, yhteistä muutostarinaa ja muutosjohtamisen toimenpiteitä. Seminaarissa näistä olivat kertomassa apulaisrehtori Anu Kaukola ja rehtori Ella Rosenlund Kallion Musiikkikoulusta.
Ensimmäisen hankekauden kokemukset tarjoavat oivallisen perustan tulevalle jatkohankkeelle.
Seuraava hankevaihe vahvistaa yhteistyötä, johtamista ja työelämäyhteyksiä
Seminaarissa esiteltiin myös Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri 2 -hankkeen neljä osatoteutusta. Vuosina 2026–209 hankkeessa syvennetään ensimmäisen kauden tuloksia, vahvistetaan johtamista sekä työelämäyhteyksiä, kehitetään toimintamalleja ja tuetaan niiden valtakunnallista käyttöönottoa.
Mikkelin musiikkiopiston osatoteutuksessa painopiste on musiikkikasvatuksen yhteistyöverkostoissa ja opintopolkujen jatkuvuudessa. Kehitteillä oleva Mikkelin musiikkikasvatuksen malli, MIMUKA, pyrkii vahvistamaan yhteyksiä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, musiikkiopiston, kansalaisopiston ja toisen asteen välillä.
Tavoitteena on, että musiikin harrastamisen ja tavoitteellisen opiskelun polut olisivat oppilaille nykyistä selkeämpiä ja siirtymät eri oppilaitosten välillä sujuvampia. Samalla mallin halutaan vahvistavan niin musiikkiopiston kuin alueen elinvoimaa ja musiikkikasvatuksen saavutettavuutta.

Centria-ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston ja Suomen musiikkikasvatusseuran FiSME ry:n osatoteutus keskittyy musiikkialan opettajankoulutuksen kehittämiseen. Taustalla on Musiikkialan opettajankoulutus muutoksessa -selvitys, joka toteutettiin ensimmäisellä hankekaudella. Selvityksessä tutkittiin, kuinka musiikkipedagogien ja musiikin aineenopettajien koulutusta tulisi kehittää, jotta opettajien osaaminen vastaisi paremmin työelämän tarpeisiin.
Keskeisiksi teemoiksi nousivat muun muassa saavutettavuus, erilaisten oppijoiden tukeminen, ryhmäopetus, yhteistyöosaaminen ja teknologian hyödyntäminen. Jatkohankkeessa koulutusrakenteita ja opetussuunnitelmia uudistetaan selvityksessä ilmenneiden havaintojen pohjalta.
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian osatoteutuksessa rakennetaan valtakunnallisesti saavutettavaa johtamiskoulutusta musiikkialan oppilaitosjohdolle ja esihenkilöille. Tarkoituksena on vahvistaa niin muutosjohtamisen, hallinnon kuin kestävän toimintakulttuurin osaamista sekä luoda valtakunnallinen johtamisverkosto jatkuvan oppimisen tueksi.
Turun konservatorion osatoteutuksessa keskitytään musiikintekijyyteen, tuotteistamiseen, markkinointiin ja kansainvälistymiseen. Osatoteutuksessa rakennetaan yhteistyötä erityisesti musiikkikoulutuksen ja työelämän välille. Osatoteutus haluaa madaltaa oppijoiden, organisaatioiden, taiteenalojen ja kansainvälisten kumppaneiden välisiä rajoja.
Tulevaisuuden kulmakivenä entistä laajempi yhteistyö
Seminaarin päättäneessä paneelikeskustelussa Mikkelin musiikkiopiston rehtori Marja Ikonen, Joensuun kaupungin kulttuurijohtaja Katriina Leppänen ja Jamkin musiikin päällikkö Paula Turkkila tarkastelivat johtamista, yhteistyötä ja jatkuvaa oppimista muutoksen näkökulmasta. Keskustelussa painotettiin sitä, että musiikkikoulutuksen kehittämistä ei voida tehdä erillään yhteiskunnan muista muutoksista, kuten digitalisaatiosta, väestökehityksestä, hyvinvoinnin haasteista ja työelämän pirstaloitumisesta.
– Kaikesta ympärillä olevasta kannattaa ottaa syötteitä, mutta on myös todella tärkeää tunnistaa ydinasiat, jotka haluaa säilyttää, Ikonen kuvaa johtajuuden roolia jatkuvassa muutostilassa.

Keskustelijat korostivat yksilön tukemista yhteisön avulla. He myös painottivat musiikkikoulutuksen roolia digitalisaation vaatimuksien sekä työelämän muutosten, hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden haasteisiin vastaamisessa. Myös koulutusasteiden välisiin suhteisiin on syytä kiinnittää huomiota. Keskustelijat muistuttivat, että olennaista on niin oppilaiden viihtyminen ja kehittyminen kuin myös musiikkiharrastuksen oppimista ja hyvinvointia tukevien vaikutusten näkyväksi tekeminen.
Yksi keskustelun kiinnostavista havainnoista oli se, että oppilaitosten perinteisiä rajoja on tarpeellista tarkastella uudelleen. Opiskelijoiden liikkuminen eri koulutusympäristöjen välillä on jo monin paikoin joustavampaa kuin organisaatioiden rakenteet antavat ymmärtää. Tulevaisuuden koulutukselta edellytetäänkin kykyä rakentaa opintopolkuja ja osaamista yli oppilaitos- ja koulutusasterajojen.
– Oppilaitosten ja yliopistojen lisäksi yhteistyötä voi tehdä esimerkiksi lastenkulttuuriverkoston, kuntien taidelaitosten, kaupunginorkestereiden- ja teattereiden tai museopalveluiden kanssa. Musiikki linkittyy näihin kaikkiin, Leppänen muistutti.
Yhteistyön lisäämisen ohella panelistit nostivat konkreettisina neuvoina esiin muun muassa uusien avauksien ideoimisen ja sen, että alalla syntyneitä työkaluja sovelletaan omaan organisaation toimintaan sopivaksi. Turkkila myös huomautti oppilaitosten tärkeästä roolista inhimillisten kohtaamisten fasilitoijana ja muistutti, ystävänsä ohjeistuksella, oppilaitoksia vaalimaan musiikin harrastajien ja opiskelijoiden silmien loistetta ja minäpystyvyyttä.
Kuten seminaaripäivän aikana useasti todettiin, musiikkikoulutuksen tulevaisuuskestävyys rakentuu arjessa. Strategiset visiot tarvitsevat siis rinnalleen sellaisia kokeiluja, yhteistä oppimista ja rakenteita, jotka mahdollistavat yhteistyön. Samaan aikaan oppilaitosten on kyettävä osoittamaan työnsä vaikutukset sekä oppilaille, yhteisöille että laajemmin koko yhteiskunnalle.
Kiitokset kaikille osallistujille, esiintyjille sekä järjestäjille! Seminaarin tallenne on katsottavissa Musiikkikoulutuksen visio 2030 -YouTube-kanavalla. Tutustu myös seminaarin esitysmateriaaleihin (PDF).
Lue lisää: Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -jatkohanke 2026–2029
Teksti: Ninni Pehkonen & Hanna Möttönen
Kuvat: Hanna Möttönen

